Verkoston historiaa

Verkoston historiaa

Verkoston tarina alkoi vuonna 2018 Turussa, jossa paikallisten humanistien suosiman yökerho Dynamon jonossa väitöskirjatutkijat Mari Välimäki ja Saara Penttinen rohkaistuivat keskustelemaan toiveistaan aikakauden tutkijoiden omasta yhteisöstä. Seuraavan vuoden alussa nämä toiveet materialisoituivat ensimmäisiin 1500- ja 1600-luvun tutkimuksen päiviin, joiden menestyksen innoittamana verkosto perustettiin. Verkoston taustalla toimi vuodet 2019–2023 toimikunta, jota johti puheenjohtajana Mari Välimäki. Verkosto oli tällöin Tieteellisten Seurain Valtuuskuntaan (TSV) kuuluvan Suomen Historiallisen Seuran (SHS) alainen jaosto. Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto ry perustettiin 12.5.2023, jolloin myös valittiin yhdistykselle ensimmäinen hallitus. Hallituksen puheenjohtajana toimi ensimmäisen vuoden edelleen Mari Välimäki ja vuoden 2024 tammikuusta lähtien Sanna Raninen.