Avainsana: Tutkimuspäivät

Kehollisuuden merkityksiä tammikuun tutkimuspäivillä

Kehollisuuden merkityksiä tammikuun tutkimuspäivillä

Verkoston tammikuun lopussa järjestämillä 1500- ja 1600-luvun tutkimuksen päivillä teemana oli tänä vuonna ruumiillisuus. Aiheesta kuultiin kaksi kiinnostavaa key note -luentoa, joissa ruumiillisuuden merkityksiä lähestyttiin hyvin erityyppisten tutkimusaineistojen kautta. Molemmissa esitelmissä sivuttiin myös varhaisen uuden ajan tapoja ymmärtää hengen ja ruumiin suhdetta.

Tukholman yliopiston professori Karin Sennefelt tarkasteli torstain esitelmässään, miten ekstaattisten hengellisten kokemusten ruumiillisia vaikutuksia kuvataan varhaisen uuden ajan ruotsalaisissa lähteissä. Sennefeltin tutkimusaineistoon kuuluu kirjoituksia tuomiokirjalähteistä uskonnollisiin teksteihin, joissa kuvataan hengellisten kokemusten aikaansaamia poikkeavia ruumiintiloja, kuten tiedottomuutta. Kokijoille itselleen ruumiillisia vaikutuksia tärkeämpiä olivat niihin liittyneet hengelliset kokemukset. Aihetta tarkastelleet tutkijat taas ovat yleensä kokeneet tarvetta selittää ja tulkita kokemuksia joko ajan yhteiskunnallisilla ja sosiaalisilla realiteeteilla tai nykyajan sairauskäsityksillä. Sennefeltin tarkastelun lähtökohtana on pyrkimys ymmärtää aikalaisten näkemyksiä siitä, mitä ruumiilliset reaktiot itsessään kertovat. 

Perjantain key note -esitelmässä siirryttiin tekstien maailmasta artefaktien maailmaan, kun akatemiatutkija Sanna Lipkin Oulun yliopistosta kertoi kirkkohautoja käsittelevästä tutkimuksestaan. Lipkin on erikoistunut tekstiiliarkeologiaan ja tutkinut Pohjois-Suomessa säilyneitä kirkkohautoja ja niiden esineistöä. Kirkkoon haudattujen vainajien pukuihin ja arkkujen somistukseen käytetyt arvokkaat kankaat ja arkkuihin laitetut tuoksuvat yrtti- ja havukimput kertovat materiaalisen kulttuurin tärkeydestä hautauskäytännöissä. Vaikka kirkollinen opetus ja perinne korostivat sielun ikuista elämää ja ruumiin ja materian katoavaisuutta, hautauksessa ruumiin viimeisestä lepopaikasta haluttiin tehdä mahdollisimman miellyttävä. 

Tutkimuspäivien esitelmäsessioissa käsiteltiin ruumiillisuuden ohella monia muitakin teemoja: taidetta, tiedettä, aatteita, pukeutumista, sodankäyntiä, taloutta, arkkitehtuuria ja ruokakulttuuria (ohjelma nähtävissä täällä).

Kahden osallistujan kokemuksiin tämänvuotisista tutkimuspäivistä voi tutustua lukemalla, mitä tapahtumasta on raportoitu toisaalla. Verkoston jäsen Jaakko Santavuori on kirjoittanut tutkimuspäivistä Helsingin yliopiston historian oppiaineen blogiin.

Itse taas julkaisin laajemman key note- luentoja ja kuulemiani sessioita käsittelevän kirjoituksen taannoin omassa blogissani.

***

Eeva-Liisa Bastman on varhaisen uuden ajan runouden tutkija ja työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa.

Kuvat: Saara Penttinen

Tutkimuspäivien 2024 ilmoittautuminen ja alustava ohjelma on julkaistu!

Tutkimuspäivien 2024 ilmoittautuminen ja alustava ohjelma on julkaistu!

Ilmoittautuminen 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päiville Oulun yliopistossa 25.–26.1.2024 on nyt avattu puhujille ja muulle yleisölle! Olet tervetullut osallistumaan myös ilman esitystä. IImoittaudu täyttämällä oheinen lomake 31.12.2023 mennessä. Osallistumismaksu tulee maksaa viimeistään 7.1.2024.

Tutkimuspäivien erityisteemana on ruumiillisuus. Keynote-puheissa ja sessioissa pohditaan muiden aiheiden ohella varhaismodernin ajan ihmisten suhdetta kehoonsa, sen kohtelua ja merkitystä eri tilanteissa, sekä miten ruumiillisuus liittyy laajempiin vallan tai identiteetin teemoihin. Tutkimuspäivien alustava ohjelma löytyy alta. Lopullinen ohjelma julkaistaan tammikuussa Tutkimuspäivät-osioon ja Oulun yliopiston tapahtumasivulle. Lisätietoja antaa tarvittaessa maria.julku@oulu.fi

Alustava ohjelma / Preliminary Program

THURSDAY 25.1.

9.00 Registration opens

10–10.30 Opening words and introduction of the research network (in Finnish and English)

10.30–11.30 Keynote: Karin Sennefelt, Stockholm University: TBA

11.30–12.15 Lunch

12.15–13.45 Parallel sessions 1–3

Session 1: Professor’s Household – Aspects to Professorial Families in the Early Modern Sweden

  • Minna Vesa: Academic Perspectives on Family and Marriage in 17th Century Sweden
  • Eeva-Liisa Bastman: Familjeretorik i persondiktningen: familjerelationer i dikter skrivna inom familjen Flachsenius
  • Robin Engblom: I biskopens tjänst: Arbetsfördelning i Johannes Gezelius familjenätverk
  • Mari Välimäki: Mother, wife and more. Professors’ wives in the 17th century Sweden

Session 2: Mielen ja kehon kysymyksiä

  • Toni Simanainen: Olaus Magnus ja pohjoisen meren ihmeet
  • Sirkku Ruokkeinen: Cyprian Lucar, Niccolò Tartaglia ja ihmiskeho soveltavan matematiikan visualisaatioissa
  • Saara Penttinen: Mieli kokoelmana, kokoelma mielenä
  • Ilari Virtanen: Keho mikrokosmoksena Robert Fluddin ajattelussa

Session 3: Liikkuminen, muuttoliikkeet ja aluepolitiikka

  • Jenni Lares: Viabundus Suomi 1350–1650 – Suomen keskiajan ja uuden ajan alun liikennereittien avoin paikkatietokanta ja digitaalinen kartasto
  • Andrei Kalinitchev: Matkustaminen Suomessa, murrealueiden muodostuminen ja hallintoalueiden rajat
  • Matti Leiviskä: Veroluetteloiden nimistö asutushistorian lähdeaineistona, esimerkkinä Etelä-Pohjanmaan Kyrönjokilaakso
  • Matti Enbuske: Maaherra Gabriel Gyllengripin 1730- ja 1740-luvun briljantit suunnitelmat Västerbottenin läänin ja Lapinmaan kehittämiseksi: ”Irti Tukholman ylivallasta”

13.45–14 Coffee break

14–15.30 Parallel sessions 4–5

Session 4: European court culture: dynamics and criticisms (1500–1650)

  • Kaarlo Havu: Court culture, civility, and the imagination in 16th- and 17th-century Europe
  • Johannes Huhtinen: Parliamentary history of the court: critique of aristocracy in the historiography of the English Revolution
  • Tupu Ylä-Anttila: Margaret of Parma (1522–86) and the embodied experience of a princess
  • Pihla Pekonen: Sukupuoli, valta ja materiaalisuus: sukupuolen tuottaminen 1600 luvulla

Session 5: Ruumiillisuus ja rikokset

  • Lauri Moilanen: Ruumiillistunut paha. Paholaiskokemukset osana henkirikosoikeudenkäyntiä Suomen alueen suisidaalimurhissa 1600- ja 1700-lukujen taitteessa.
  • Jaakko Santavuori: Sukulaisuuden lihallisuus
  • Ville-Pekka Kääriäinen: Sisäänrakennettu kontrolli: Iisalmen pitäjän rahvas siveytensä vartijana 1639–1699
  • Minna Hovi: ”Soitettava paremmin kuin sotilaat minua kohtelivat” – matkustamisesta ja sen vaaroista 1600-luvun muusikon näkökulmasta

15.30–16 Coffee break and networking

16–17 Keskustelupaneeli (discussion panel, in Finnish)

c. 17 Uuden ajan alun verkosto ry:n vuosikokous (annual meeting of the research network, in Finnish)

19 Dinner (Sokeri-Jussin Kievari, Pikisaarentie 2)

FRIDAY 26.1.

9–10.30 Parallel sessions 6–7

Session 6: From the Soul to the Corporal Body

  • Maija Kallinen: When the Soul Comes to Matter. An Anatomy of a Dispute
  • Tabea Hochstrasser: The Public Heart. Popular Ideas on Emotions in the Eighteenth-Century Scottish Lowlands
  • Riikka Miettinen: Embodied madness: Sensory and bodily experiences of ’madness’ in early modern Sweden
  • Andrew Pattison: Humor and Corporality in The King and the Miller of Mansfield

Session 7: Uskonto, liturginen kirjallisuus ja musiikki

  • Jaakko Björklund: Protestantismi, identiteetti ja sotavoimien mobilisointi: hugenottijoukot Ruotsin sotilaspalveluksessa 1605–1614
  • Sari Timonen: Kirjeet reformaation rakentajina: Kustaa Vaasan yhteydet Wittenbergiin 1523–1560
  • Seppo Eskola: Tilastollinen näkökulma keskiajan liturgisen kirjallisuuden hitaaseen tuhoutumiseen reformaation jälkeisessä Ruotsissa
  • Kari Vaattovaara: Apollon työkalun metamorfooseja

10.30–10.45 Coffee break

10.45–11.45 Keynote: Sanna Lipkin, University of Oulu: Dressing the dead and emotions during the 17th century: An archaeological perspective on funerary attire in Sweden and Finland

11.45–12.30 Lunch

12.30–14.00 Parallel sessions 8–9

Session 8: Literary Discourse and Religious Control

  • Melike Çakan: Aphorisms in Francis Bacon’s (1561–1626) civil science
  • Mikko Koskela: Anthropomorphic Buildings and Cities in Renaissance Architectural Thought
  • Sanna Raninen: Liturgical music books and book culture in church inventories from early modern Sweden
  • Kalle Kananoja: Contested ecclesiastical jurisdiction and church control in the Kingdom of Kongo, 1580s–1620s

Session 9: Sotilaan miekasta ja kirjurin kynästä

  • Sebastian Schiavone: Kuninkaan skotit: Ruotsin kruunun pyrkimykset hyödyntää ja kontrolloida kapteeni William Cahunin ryttärilippuetta pohjoismaisessa seitsenvuotisessa sodassa
  • Petteri Impola: Kaupunginkirjurien oppineisuus suurvalta-ajan Ruotsissa
  • Panu Savolainen: Suuret rakennushankkeet 1600-luvun Suomessa – tapaus Louhisaaren linna tiliaineistojen, rakennusarkeologian ja ruumiillisuuden valossa
  • Eero Ahola: Viipurin hospitaalin taloudenpito 1500-luvun jälkipuoliskolla

14.00–14.15 Coffee break

14.15–15.45 Parallel sessions 10–11

Session 10: Ravinto, pukeutuminen ja naisen keho

  • Kyläkoski: Petter Schäferin päiväkirja lähteenä 1600-luvun lopun ruokakulttuuriin
  • Repo: Himon kohteita ja ravinnon tarjoajia. Naiskehon representaatiota uuden ajan alun Italiassa
  • Pelkonen: Artemisia Gentileschi ja naisen keho 1600-luvun Italiassa
  • Manninen: Vaatetuksen vaikutus. Kokeellista tutkimusta 1500-luvun suomalaisnaisten pukeutumisen kokemuksesta

Session 11: Materiaaleista esineiksi

  • Maaranen: ”… Gamla kolaregubbar, som sedt dem uti sin barndom, hawa berättat mig…”- tulkintoja tervan ja hiilen valmistamisesta 1500- ja 1600-luvulla Suomen alueella
  • Åsten: 1500-luvun kultasepän mestarinäytteen ennallistus aikalaistekniikoin
  • Leskinen: Kuoleman esineet ruumiin rajoilla
  • Kunnas: Antikviteettien anatomia – lääkärit muinaistutkijoina 1600-luvun Pohjolassa
Call for Papers: 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät 2024

Call for Papers: 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät 2024

Neljännet 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät järjestetään 25.–26.1.2024 Oulun yliopistossa. Kutsumme tutkimuspäiville tutkijoita, opiskelijoita ja muita toimijoita, jotka työskentelevät uuden ajan alkua ja erityisesti 1500- ja 1600-lukuja käsittelevien aiheiden parissa.

Vuoden 2024 tutkimuspäivien erityisteemana on ruumiillisuus. Tuttuun tapaan esitelmäehdotukset myös muista aiheista ovat kuitenkin erittäin tervetulleita. Keynote-puheissa ja sessioissa pohditaan eri näkökulmista varhaismodernin ajan ihmisten suhdetta kehoonsa, sen kohtelua ja merkitystä eri tilanteissa, sekä miten ruumiillisuus liittyy laajempiin vallan tai identiteetin teemoihin. Ruumiillisuus voi kytkeytyä esimerkiksi seuraaviin aihepiireihin: uskonto, oikeuslaitos, terveys ja sairaus, kuolema, omakuva, aistit, seksuaalisuus tai pukeutuminen.

Kenoyte-puhujat:

Karin Sennefelt, Tukholman yliopisto (historia)

Sanna Lipkin, Oulun yliopisto (arkeologia)

Toivotamme tervetulleeksi kaikki kyseisen aikakauden tutkijoiksi itsensä kokevat henkilöt ja hankkeet tieteenalasta riippumatta: historia, arkeologia, kielitiede, musiikkitiede, kulttuurintutkimus, kirjallisuus, taidehistoria, historiallinen maantiede, teologia, filosofia ja niin edelleen. Esityksiä toivotaan eri vaiheissa olevilta tutkijoilta ja opiskelijoilta graduntekijöistä varttuneempiin akateemisiin tutkijoihin. Myös muut tahot, kuten arkistojen ja museoiden edustajat, ovat tervetulleita. Esityskielinä ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Pyydämme lähettämään 27.11. mennessä ehdotuksen esitelmäksi, jonka kesto on noin 20 minuuttia. Myös ehdotuksia kokonaisiksi sessioiksi otetaan vastaan. Voit esitellä esimerkiksi uusimpia tutkimustuloksia, käynnissä olevaa hanketta, tutkimus- tai hankeideaa, väitöskirjaprojektia tai graduaihetta. Aihe voi liittyä myös muulla tavoin tutkimuksen tekemiseen, julkaisemiseen tai popularisointiin.

Lähetä esitelmäehdotus tästä

Päätökset ehdotuksista tehdään 1.12. mennessä, minkä jälkeen valituille lähetetään ilmoittautumisohjeet. Osallistumismaksu (45 €) kattaa mm. lounaat ja kahvitukset. Torstaina järjestetään vapaamuotoinen illanvietto. Osallistumismaksua ei peritä perustutkinto-opiskelijoilta. Lisätietoja: maria.julku@oulu.fi

Tutkimuspäivät järjestää yhteistyössä Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto ry ja Oulun yliopiston historia-, kulttuuri- ja viestintätieteiden yksikkö. Tapahtumaa tukee Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto.

In English:

The fourth 16th and 17th century conference known as ”1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät” will be held on 25–26 January 2024 at the University of Oulu. We invite researchers, students, and other experts who work on topics dealing with the early modern period and especially the 16th and 17th centuries to take part in the conference.

The special theme of the 2024 conference is corporality. As usual, presentation proposals on other topics are also most welcome. The keynote speeches and sessions discuss the relationship of early modern people with their bodies, the treatment and meaning of bodies in different situations, and how corporeality is related to broader themes of power or identity, from different perspectives. Corporality can be linked to e.g. the following topics: religion, judicial system, health and illness, death, self-image, senses, sexuality, or clothing.

Kenoyte speakers:

Karin Sennefelt, Stockholm University (history)

Sanna Lipkin, University of Oulu (archaeology)

We welcome all projects and everyone who considers themselves a researcher of the said era regardless of discipline: history, archaeology, linguistics, musicology, cultural studies, literature, art history, historical geography, theology, philosophy, and so on. Presentations are welcomed from researchers and students at different stages, from Master’s students to academic researchers. Other parties, such as representatives of archives and museums, are also welcome. Presentation languages are Finnish, Swedish, and English.

Please submit your proposal for a 20-minute presentation by 27 November. Proposals for entire sessions are also accepted. You may present, for example, latest research results, an ongoing project, a research or project idea, a dissertation project or a master’s thesis topic. The topic can also be related in other ways to conducting, publishing or popularizing research.

Submit your proposal here

Decisions on the proposals will be made by 1 December, after which registration instructions will be sent to those selected. The participation fee (€45) covers e.g. lunches and coffee. On Thursday, an informal evening party will be organized. Master’s students are not charged the participation fee. More information: maria.julku@oulu.fi

The conference is organized in cooperation by The Network for Early Modern Research in Finland and The Research Unit for History, Culture and Communication Studies at the University of Oulu. The event is supported by The Swedish-Finnish Cultural Foundation.

Kuva/Image: Adam de Coster (attr.), Boy behind a table with statuettes reading by candlelight, 1641. Public domain.

Tutkimuspäivien 2022 ohjelma

Tutkimuspäivien 2022 ohjelma

HUOM! Etänä voi seurata keynoteja, paneelikeskusteluja sekä torstaina 28.4. sessioita 1A & 2A ja perjantaina 29.4. sessioita 3B, 4B & 5B. Linkki lähetetään ilmoittautuneille.

1500- ja 1600-lukujen tutkimuspäivät 28.-29.4.2022, Tampereen yliopisto,

Pinni B-rakennus (Kanslerinrinne 1) keskustakampuksella. Tilat: Pinni B1100; Pinni B1097; Pinni B1096; Pinni B3111. Kahvitarjoilut: Pinni B, 1. krs. aulatila.

torstai 28.4.2022

10.30 Tutkimuspäivien avaus (Pinni B1100)

10.45–11.45 Keynote 1: Sonja Hukantaival (Turun yliopisto): Rohkeasti kynnyksen yli? Rajojen ylittämisestä taikuudessa ja tutkimuksessa (Pinni B1100)

11.45–13.00 Lounas: yliopistoravintola Minerva, Pinni B 2. krs.

13.00–14.30 Päällekkäissessiot 1:

  • 1A (pj Mari Välimäki) Pinni B1100

Joanna Veinio: Vaakunoita, lintuja ja ratsumiehiä – uuden ajan alun lasimaalauksista

Toni Simanainen: Olaus Magnus ja merihirviöt: 1500-luvun maantieteelliset kuvat hermeneutiikan valossa

Anna Repo: Ruoka, luokka ja affektit 1500-luvun lopun italialaisissa genremaalauksissa

  • 1B (pj Jenni Lares) Pinni B1096

Maria Lahtinen-Kaislaniemi: Pohjois-Pohjanmaan Suutarinniemen viimeinen metsästäjä-keräilijä

Hanna Kivikero: Kaupankäynti vesieläintuotteilla uuden ajan alussa – kauppatavaran tutkimisen problematiikkaa

Sara Itkonen: Perhe, nälkä ja uusi aika. Selviytyminen 1690-luvun ja 1860-luvun nälänhädistä elinkiertoteorian valossa

14.30–14.45 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

14.45–16.15 Päällekkäissessiot 2:

  • 2 A (pj Riikka Miettinen) Pinni B1100

Ville-Pekka Kääriäinen: Määrällisen ja laadullisen tutkimuksen välissä: tietokanta Iisalmen pitäjän tuomiokirjoista 1639–1699

Johanna Kuokkala: Klas Kristersson (Horn) käskynhaltijana 1500-luvun Viipurissa

Petteri Impola: Kaupunginkirjurit 1600-luvun Ruotsissa

  • 2 B (pj Jenni Kuuliala) Pinni B1096

Saila Leskinen: ”Måladt är af Anno 1633” – Siuntion alttarilaitteen jäljillä

Miia Kuha: Pappissäädyn naiset: pappien vaimot ja lesket luterilaisissa paikallisyhteisöissä (1650–1710)

Marika Räsänen: Erään salvan biografia eli kuinka voiteesta tuli reliikki

  • 2 C (pj Ella Viitaniemi) Pinni B3111

Tommi Alho & Maija Kallinen: Lähdeviitteen lähteillä. Tieteellinen viittaaminen Turun akatemian väitöskirjoissa (1640–1713)

Robin Engblom: Åboprofessorernas sociala förbindelser i Östersjöregionen under stormaktstiden

Kaisa Kyläkoski: Kotimaan uutisointi 1600-luvun lopun Posttidningarissa

16.15–16.45 Kahvitauko ja verkostoitumista (Pinni B, 1. krs. aulatila)

16.45–17.00 Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston esittely (Pinni B1100)

17.00–18.00 Keskustelupaneeli I: Ajallinen ylirajaisuus historiassa. Osallistujat: Jenni Kuuliala (pj), Sari Kivistö, Marika Räsänen, Tua Korhonen. (Pinni B1100, hybridi)

n. klo 18 alk. Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston toimikunnan kokous. (Pinni B1100)

klo 19 alk. Illallinen ja illanvietto: Ravintola Telakan 2. kerros (Tullikamarin aukio 3). Vegaanibuffet (tilattavissa myös omakustanteisesti muuta ravintolan menusta); ohjelma tba.

perjantai 29.4.2022

9.15–10.45 Päällekkäissessiot 3:

  • 3A (pj Raisa Maria Toivo) Pinni B3111

Tiina Miettinen: Suurmieselämänkertoja ja biofiktiota. Otteita henkilöhistoriasta 1700-luvulta 1900-luvulle

Mari Välimäki: Henkilöhistoriallinen tutkimus ja sen julkaiseminen Suomessa 1950-luvulta nykypäivään

Ulla Koskinen: Arvid Tawast populaarin ja tieteellisen rajoilla

  • 3 B (pj Petteri Impola) Pinni B1097

Mari-Liisa Varila & Matti Peikola: Early Modern Graphic Literacies: tiedon visualisointia uuden ajan alun Englannissa

Henri Hannula & Otso Kortekangas: Diplomacy of an Empire – Alternative Agents in Seventeenth-Century Sweden – Legatio-journaalin numeron esittely

Marko Nenonen: Kaksi näkökohtaa ylirajaisen käsitteestä tutkimuksen metodologiana

10.45–11.00 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

11.00–12.00 Keskustelupaneeli II: Tieteiden ja yleisöjen väliset historiakeskustelut. Osallistujat: Jenni Lares (pj), Ilari Aalto, Susanna Niiranen, Tiina Miettinen, Sanna Raninen. (Pinni B1097)

12.00–13.00 Lounas: yliopistoravintola Minerva, Pinni B 2. krs

13.00–14.30 Päällekkäissessiot 4:

  • 4 A (pj Lauri Uusitalo) Pinni B3111

Sebastian Schiavone: Ruotsin kruunun ja skotlantilaisten sotilasyrittäjien väliset verkostot vanhemmalla Vaasa-kaudella

Jaakko Björklund: Pohjoiset sotilasverkostot: ulkomaisten joukkojen värväysverkostojen rakentaminen Ruotsin ja Länsi-Euroopan välillä 1600-luvun alussa

Päivi Maaranen: Osmundrautaa Ossmundbyn kylästä? Raaseporin Lövkärrin raudankäsittelypaikka arkeologisten havaintojen ja historiallisten tietojen näkökulmasta

  • 4 B (pj Miia Kuha) Pinni B1097, hybridi

Miikkael Halonen: Exultatio spiritualis pro organicis – Affektien ja musiikillisen retoriikan tarkastelua Michael Praetoriuksen latinankielisissä kirjoituksissa ja urkukoraaleissa

Sanna Raninen & Eeva-Liisa Bastman: Kuoleman kokemuksen kuvaaminen 1600-luvun kirkkolauluissa

Marko Lamberg: 1600-luvun painajaiset – Tuomiokirjat varhaismodernin unimaailman kuvastajina

14.30–15.30 Keynote 2: Raisa Maria Toivo (Tampereen yliopisto): Tosia kokemuksia epätodesta: Kokemuksen ja eletyn uskon historia varhaismodernia tyrkkivänä lähestymistapana (Pinni B1097)

15.30–15.45 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

15.45–17.15 Päällekkäissessiot 5:

  • 5 A (pj Tiina Miettinen) Pinni B3111

Minna Hagman: Tanssin koomisuus Molièren komedia-baleteissa

Rose-Marie Peake & Moona Kinnunen: Jeesuksen queer polymorfisuus varhaiskristillisissä teksteissä ja uuden ajan alun mystiikassa

Minna Hovi: Luutisti Blancrocher ja hovinarri Mathurine – tutkimusparadigmojen erottamat

  • 5 B (pj Mari Välimäki) Pinni B1097

Riikka Tevali: 1500-luvun hylyt aikakautensa edustajina

Maria Julku: Kruunun ja käskynhaltijoiden vallankäyttö – henkilökeskeisen tutkimuksen ja niukan lähdeaineiston haasteista eli mitä käteen jäi

Tapio Salminen: Viabundus Suomi 1350–1650 – Suomen keskiajan ja uuden ajan alun liikennereittien avoin paikkatietokanta ja digitaalinen kartasto

n. klo 17.15 Tutkimuspäivien lopetus (Pinni B1097)

Vapaamuotoinen ’’post-seminaari’’ halukkaiden kera, paikka tba

Tutkimuspäivien 2022 ohjelma/alustava aikataulu

Tutkimuspäivien 2022 ohjelma/alustava aikataulu

1500- ja 1600-lukujen tutkimuspäivät 27.-28.1.2022,

Tampereen yliopisto, Pinni B-rakennus (Kanslerinrinne 1) keskustakampuksella.

Tilat: Pinni B1097, 1. krs.; Ryhmätyötila B3110, 3 krs.; kahvit ym.: Pinni B, 1. krs. aulatila.

Ilmoittaudu tällä lomakkeella (sekä puhujat että osallistujat)

torstai 27.1.2022
10.30 Tutkimuspäivien avaus (Pinni B1097)

10.45–11.45 Keynote 1: Sonja Hukantaival (Turun yliopisto): Rohkeasti kynnyksen yli? Rajojen ylittämisestä taikuudessa ja tutkimuksessa (Pinni B1097)

11.45–13.00 Lounas: yliopistoravintola Minerva, Pinni B 2. krs.

13.00–14.30 Päällekkäissessiot 1:

1A

  • Hanna Kivikero: Kaupankäynti vesieläintuotteilla uuden ajan alussa – kauppatavaran tutkimisen problematiikkaa
  • Joanna Veinio: Vaakunoita, lintuja ja ratsumiehiä – uuden ajan alun lasimaalauksista
  • Tomi Simanainen: Olaus Magnus ja merihirviöt: 1500-luvun maantieteelliset kuvat hermeneutiikan valossa

1B

  • Sara Itkonen: Perhe, nälkä ja uusi aika. Selviytyminen 1690-luvun ja 1860-luvun nälänhädistä elinkiertoteorian valossa
  • Maria Lahtinen-Kaislaniemi: Pohjois-Pohjanmaan Suutarinniemen viimeinen metsästäjä-keräilijä
  • Riikka Miettinen & Jenni Kuuliala: Lived Religion and the Changing Meaning(s) of Disability from the Late Middle Ages to the Industrial Revolution – hankkeen esittely

14.30–14.45 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

14.45–16.15 Päällekkäissessiot 2:

2A

  • Ville-Pekka Kääriäinen: Määrällisen ja laadullisen tutkimuksen välissä: tietokanta Iisalmen pitäjän tuomiokirjoista 1639–1699
  • Johanna Kuokkala: Klas Kristersson (Horn) käskynhaltijana 1500-luvun Viipurissa
  • Petteri Impola: Kaupunginkirjurit 1600-luvun Ruotsissa

2B

  • Saila Leskinen: ”Måladt är af Anno 1633” – Siuntion alttarilaitteen jäljillä
  • Miia Kuha: Pappissäädyn naiset: pappien vaimot ja lesket luterilaisissa paikallisyhteisöissä (1650–1710)
  • Marika Räsänen: Erään salvan biografia eli kuinka voiteesta tuli reliikki

2C

  • Tommi Alho & Maija Kallinen: Lähdeviitteen lähteillä. Tieteellinen viittaaminen Turun akatemian väitöskirjoissa (1640–1713)
  • Robin Engblom: Åboprofessorernas sociala förbindelser i Östersjöregionen under stormaktstiden
  • Kaisa Kyläkoski: Kotimaan uutisointi 1600-luvun lopun Posttidningarissa

16.15–16.45 Kahvitauko ja verkostoitumista (Pinni B, 1. krs. aulatila)

16.45–17.00 Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston esittely (Pinni B1097)

17.00–18.00 Keskustelupaneeli I: Ajallinen ylirajaisuus historiassa. Osallistujat: Jenni Kuuliala (pj), Sari Kivistö, Ulla Moilanen, tba. (Pinni B1097)

n. klo 18 alk. Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston toimikunnan kokous. (Pinni B1097)

klo 19 alk. Illallinen ja illanvietto: Ravintola Telakan 2. kerros (Tullikamarin aukio 3)

perjantai 28.1.2022

9.15–10.45 Päällekkäissessiot 3:

3A

Tiina Miettinen: Suurmieselämänkertoja ja biofiktiota. Otteita henkilöhistoriasta 1700-luvulta 1900-luvulle Mari Välimäki: Henkilöhistoriallinen tutkimus ja sen julkaiseminen Suomessa 1950- luvulta nykypäivään Katariina Lehto: Henkilölähtöinen tutkimusasetelma oppineen lääkärin työn tutkimuksessa – Peter Elfvingin (1677–1726), Turun akatemian lääketieteen professorin, ammatillinen elämä

3B

  • Marko Nenonen: Kaksi näkökohtaa ylirajaisen käsitteestä tutkimuksen metodologiana
  • Henri Hannula & Otso Kortekangas: Diplomacy of an Empire – Alternative Agents in Seventeenth-Century Sweden – Legatio-journaalin numeron esittely
  • Mari-Liisa Varila & Matti Peikola: Early Modern Graphic Literacies: tiedon visualisointia uuden ajan alun Englannissa

10.45–11.00 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

11.00–12.00 Keskustelupaneeli II: Tieteiden ja yleisöjen väliset historiakeskustelut. Osallistujat: Jenni Lares (pj), Ilari Aalto, Susanna Niiranen, Tiina Miettinen, Sanna Raninen. (Pinni B1097)

12.00–13.00 Lounas: yliopistoravintola Minerva, Pinni B 2. krs

13.00–14.30 Päällekkäissessiot 4:

4A

  • Sebastian Schiavone: Ruotsin kruunun ja skotlantilaisten sotilasyrittäjien väliset verkostot vanhemmalla Vaasa-kaudella
  • Jaakko Björklund: Pohjoiset sotilasverkostot: ulkomaisten joukkojen värväysverkostojen rakentaminen Ruotsin ja Länsi-Euroopan välillä 1600-luvun alussa
  • Päivi Maaranen: Osmundrautaa Ossmundbyn kylästä? Raaseporin Lövkärrin raudankäsittelypaikka arkeologisten havaintojen ja historiallisten tietojen näkökulmasta

4B

  • Miikkael Halonen: Exultatio spiritualis pro organicis – Affektien ja musiikillisen retoriikan tarkastelua Michael Praetoriuksen latinankielisissä kirjoituksissa ja urkukoraaleissa
  • Sanna Raninen & Eeva-Liisa Bastman: Kuoleman kokemuksen kuvaaminen 1600- luvun kirkkolauluissa
  • Päivi Räisänen-Schröder: Laulut ja eletty reformaatio 1500-luvun Saksassa

14.30–15.30 Keynote 2: Raisa Toivo (Tampereen yliopisto): Tosia kokemuksia epätodesta: Kokemuksen ja eletyn uskon historia varhaismodernia tyrkkivänä lähestymistapana (Pinni B1097)

15.30–15.45 Kahvitauko (Pinni B, 1. krs. aulatila)

15.45–17.15 Päällekkäissessiot 5:

5A

  • Minna Hagman: Tanssin koomisuus Molièren komedia-baleteissa
  • Rose-Marie Peake & Moona Kinnunen: Jeesuksen queer polymorfisuus varhaiskristillisissä teksteissä ja uuden ajan alun mystiikassa
  • Minna Hovi: Luutisti Blancrocher ja hovinarri Mathurine – tutkimusparadigmojen erottamat

5B

  • Riikka Tevali: 1500-luvun hylyt aikakautensa edustajina
  • Maria Julku: Lappi tilana: rajojen ylitys, liikkuminen ja tilan haltuunotto kruunun arktisessa politiikassa
  • Tuuli Heinonen: Uudenmaan talonpojat maantieteellisten ja sosiaalisten rajojen ylittäjinä 1500-luvulla

n. klo 17.15 Tutkimuspäivien lopetus
Vapaamuotoinen ’’post-seminaari’’ halukkaiden kera, paikka tba

CFP: 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät 2022

CFP: 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät 2022

27.-28.1.2022, Tampereen yliopisto

Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston kolmannet tutkimuspäivät järjestetään Tampereella torstaina ja perjantaina 27.-28.1.2022. Kaksipäiväiset tutkimuspäivät keräävät yhteen eri tieteenalojen tutkijoita, opiskelijoita ja muita toimijoita, jotka työskentelevät uuden ajan alkuun ja erityisesti 1500- ja 1600-lukuihin liittyvien aiheiden parissa. Tutkimuspäivät järjestää vuonna 2019 perustettu Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto yhteistyössä Kokemuksen historian huippuyksikön ja Tampereen yliopiston antiikin, keskiajan ja uuden ajan alun tutkimuskeskus Triviumin kanssa.

Tutkimuspäivillä esitellään ja päivitetään uuden ajan alun tutkimuksen tilannetta ja verkostoidutaan monitieteisellä tutkimuskentällä. Päivien ohjelmassa on osallistujien esitelmien ja keynote-esitelmien lisäksi keskustelupaneeleja (roundtable) sekä vapaamuotoisempaa ohjelmaa. Tämänkertaisten tutkimuspäivien pääteemoina ovat ylirajaisuus sekä eletty usko, jotka korostuvat keynote-esitelmissä ja paneeleissa. Toivotamme tervetulleeksi myös henkilö- ja tapaustutkimuksia pohtivia papereita. Yksittäiset esitelmät voivat kuitenkin käsitellä vapaasti mitä tahansa aikakauteen ja sen tutkimukseen liittyvää aihetta.

Pyydämme aikakauden piirissä työskenteleviä lähettämään ehdotuksia esitelmiksi, joiden kesto on n. 20 minuuttia. Voit esitellä esimerkiksi käynnissä olevaa laajempaa hanketta, hanke- tai tutkimusideaa, uusimpia tutkimustuloksia, väitöskirjaprojektia tai graduaihetta tai tutkimuksen tekemiseen tai julkaisemiseen liittyvää aihetta. Toivotamme tutkimuspäiville tervetulleeksi kaikki kyseisen aikakauden tutkimuksen parissa työskentelevät henkilöt ja hankkeet tieteenalasta riippumatta: historia, arkeologia, kielitiede, musiikkitiede, kulttuurintutkimus, kirjallisuus, taidehistoria, historiallinen maantiede, teologia, filosofia ja niin edelleen. Esityksiä toivotaan eri vaiheissa olevilta tutkijoilta ja opiskelijoilta graduntekijöistä varttuneempiin akateemisiin tutkijoihin. Myös muut tahot, kuten arkistojen ja museoiden edustajat ovat tervetulleita. Esityskielinä ovat suomi ja ruotsi. Halutessasi voit perinteisen esitelmän sijaan osallistua posterilla tai videoposterilla (lisätietoa järjestäjiltä).

Pyydämme merkitsemään esitelmäsi lyhyeen kuvaukseen/abstraktiin, mihin alla olevista teemoista ehdotuksesi sopisi:

A. ylirajaisuus (esim. ajat/aikakaudet, paikat/maantieteellinen ulottuvuus, tieteiden välisyys/monitieteisyys)

B. eletty usko

C. hankkeiden/projektien esittely (esim. tutkimusryhmä, akatemiahanke)

D. vapaa aihe (esim. tutkimustulokset, oman väitöskirjatyön tai gradun esittely)

Jätä ehdotuksesi täyttämällä lomake viimeistään 21.11.2021 osoitteessa https://www.lyyti.fi/reg/1500ja1600lukujentutkimus_abstraktit.

Päätökset tutkimuspäiville valituista esityksistä tehdään 1.12. mennessä. Tämän jälkeen osallistujille lähetetään varsinaiset ilmoittautumisohjeet. Tutkimuspäivien lopullinen aikataulu määräytyy ilmoittautumismäärien mukaan. Tutkimuspäivien yhteydessä järjestetään vapaamuotoinen illanvietto torstaina. Osallistumismaksu (40 €) sisältää mm. lounaat, kahvit ja muut päivätarjoilut torstaina ja perjantaina. Osallistumismaksua ei peritä perustutkinto-opiskelijoilta. Mikäli pandemiatilanne estää lähitapahtuman järjestämisen, tiedotamme uusista järjestelyistä.

Lisätietoja: riikka.miettinen@tuni.fi.

Tietoa Uuden ajan alun tutkimuksen verkostosta: https://www.uudenajanalku.fi/

https://www.facebook.com/uudenajanaluntutkimus/ https://twitter.com/uudenajanalku