He pistäytyivät miekkailusaleihinkin, ja siellä Gargantua mitteli taitoaan miekkailumestarien kanssa kaikkien aseitten käytössä, ja hän osoitti heille selvästi, että hän oli perehtynyt näihin temppuihin yhtä hyvin kuin hekin, ellei vielä paremminkin.

(François Rabelais, Suuren Gargantuan hirmuinen elämä, 1534, suom. Erkki Ahti.)

Vanhemmista kirjallisista lähteistä on helppo löytää viittauksia kamppailutaitoon. Kamppailutaito on näytellyt merkittävää roolia niin ritariluokan identiteetin rakentumisessa kuin osana kaupunkilaisten jokapäiväistä elämää. Kamppailutaidon historiallisen merkityksen ymmärrystä voidaan parantaa tutkimalla sitä, miten kamppailuoppia on käsitteellistetty ja siirretty eteenpäin. Tärkein lähdeaineisto tällaiseen tutkimukseen muodostuu kamppailutekniikkaa välittävästä tai kuvailevasta kirjallisuudesta eli kamppailukirjallisuudesta (Fecht- und Ringbücher).

Eurooppalaisessa kulttuuripiirissä vanhimmat tunnetut kamppailukirjalliset lähteet ovat peräisin toiselta vuosisadalta, mutta varsinaisen kirjallisuudenlajin voidaan katsoa muotoutuneen aikaisintaan 1200-luvun aikana. Saksankielisellä alueella tunnetuin nimi on Johannes Liechtenauer, jonka kamppailua ratsain ja jalan käsittelevien muistisäkeiden varhaisin lähde on peräisin 1300-luvun lopulta. Keskiajalta säilyneen käsin kirjoitetun kamppailukirjallisuuden korpus ei ole erityisen suuri, mutta jatkumo varhaisen uuden ajan kautta nykypäiviin asti on katkeamaton. Kamppailukirjallisuus on lähde paitsi historialliseen kamppailutekniikkaan, myös urheilu-, oikeus- ja kirjallisuushistoriaan. Tässä kirjoituksessa käsittelen aihetta viimeksi mainitusta näkökulmasta.

Saksankielisellä alueella kamppailukirjallisuutta on ilmestynyt painettuna aivan 1500-luvun alusta alkaen: Hans Wurmin vuosisadan vaihteessa Landshutissa painaman painia käsittelevän laattakirjan jälkeen ilmestyi Wienissä vuonna 1516 Hieronymus Vietorin painamana Andre Paurnfeindtin miekkailua käsittelevä Ergrundung Ritterlicher kunst der Fechterey, josta ammensi sittemmin myös Christian Egenolffin painotalosta Frankfurtissa neljänä vaihtelevasti otsikoituna painoksena vuosina n. 1531–1558 ilmestynyt miekkailukirja. Lisäksi mainittakoon Wittenbergissä vuonna 1539 ilmestynyt Fabian von Auerswaldin kuvitettu painikirja sekä Joachim Meyerin vuonna 1570 Strasbourgissa ilmestynyt, kaikenlaisten aseiden käyttöä laajasti käsittelevä Gründtliche Beschreibung des Fechtens.

Kamppailukirjallisuuden kanssa on ollut tekemisissä nimekkäitäkin henkilöitä. Keisari Maksimilian I (1459–1519) saneli sihteerilleen luettelon taistelutemppuja, joista oli tarkoitus laatia kuvitettu ja kuvateksteillä varustettu kirja. Kyseinen hanke ei toteutunut, mutta mahdollisesti Maksimilianin toimeksiannosta syntyi Albrecht Dürerin (1471–1528) työpajassa tuotettu painia ja aseellista kamppailua käsittelevä kirja Ὁπλοδιδασκαλία sive armorum tractandorum meditatio (‘Hoplodidaskalia eli aseiden käytön harjoittelu’) vanhempien käsikirjoitusten pohjalta.

Vähemmän vakavamielinen mutta kuitenkin kiinnostava tapaus on satiirikko ja runoilija Johann Fischart (1546/7–1591). Vuonna 1575 ilmestyi hänen hyvin vapaa mukaelmansa François Rabelaisin (n. 1494–1553) vuonna 1534 ilmestyneestä Gargantua-romaanista. Fischartin teos tunnetaan yleensä sen (laajennetun) toisen painoksen otsikolla Geschichtklitterung.Tämän eriskummallisen teoksen 27. luvussa Gargantua viettää sadepäivää vierailemalla miekkailukoulussa. Alkuteoksesta poiketen Fischart intoutuu luettelemaan hänen siellä käyttämiään miekkailutemppuja, esimerkiksi:

…den Zornhau, krumhau, schillerhau, scheitelerhau, wunder versatzung, nachreisen, überlauff, durchwechssel, hengen, anbinden, stich im winden abschneiden, schlug sie auß den viern Legern erstes eingangs, auß alber, tag, Ochs und Pflug

Luettelon kääntäminen suomeksi ei vastaisi tarkoitustaan (’raivolyönti’, ’käyrälyönti’, ’kierolyönti’, ’lakilyönti’ jne.). Lista voisi melkein sellaisenaan olla peräisin jostakin kamppailukirjasta. Filologi Hans Ferdinand Massmann toteaa Serapeumin artikkelissaan (1844, s. 54), että kyseinen sekamelska on epäilemättä peräisin Joachim Meyerin teoksesta. Tämä tulkinta selittynee lähinnä Meyerin tunnettuudella ja saatavuudella läpi koko uuden ajan, mutta itse aineiston perusteella ei ole mitään erityistä syytä yhdistää Fischartin miekkailusanastoa juuri Meyeriin.

Fischart mainitsee myös liikkeitä, jotka vaikuttavat perustuvan germaaniseen mytologiaan: Hildenbrantsstreich eli ’Hildebrantin isku’, Ecke-jättiläisen echkau, kääpiökuningas Laurinin zwerckzug eli ’kääpiöveto’ ja Fasoltin blindhau. Ensiksi mainittu tuo mieleen merkitykseltään hämärän miekkailutermin Hiltprants, joka ei esiinny Meyerillä mutta löytyy kyllä Egenolffin kirjasta. Blindhau on myös todellinen miekkailutermi, joka puolestaan löytyy Meyeriltä muttei Egenolffilta, vaikka sen yhteys Fasolt-jättiläiseen jääkin epäselväksi. Zwerckzug tuo äänteellisesti mieleen jo Liechtenauerilta tutun poikittaisen mestarilyönnin nimityksen zwerchhaw. Vaikuttaisi siltä, että Hiltprants on vapaan assosiaation kautta laukaissut ajatuksen keksiä liuta mytologiaan pohjautuvia miekkailutermejä. Luettelon lopussa mainitaan ylälyönti (oberhau), alalyönti (unterhau), välilyönti (mittelhau) ja harvinaisempi flügelhau ’siipilyönti’, jotaei löydy Meyerilta, mutta vastaava Flügel löytyy kyllä Egenolffin kirjasta.

Ei ole sinänsä mitään syytä otaksua, että Fischart olisi käyttänyt lähteenään joko Meyeria tai Egenolffia. Toki hän olisi voinut oppia miekkailusanastoa myös luonnollista tietä julkisten kisojen (Fechtschule) katsojan ominaisuudessa. Ainakin yhtenä esikuvana vaikuttaa kuitenkin olleen mestarilaulaja Hans Sachs (1494–1576), joka seikkailee hahmona myös oopperassa Nürnbergin mestarilaulajat. Hans Sachs kirjoitti vuonna 1545 runon nimeltä Fechtspruch, Ankunfft vnd Freyheit der Kunst.Kyseisessä runossa puhuja kysyy, mitä hänen tulisi ensimmäisenä oppia miekkailutaidossa. Ensimmäiset lyönnit ovat odotetusti ylä-, ala- ja välilyönti eli öberhaw, unterhaw ja mittelhaw (säkeet 163–164), joita seuraa yllättäen flügelhau. Oleellista on, että lyönnit esiintyvät samassa odottamattomassa järjestyksessä sekä Sachsilla että Fischartilla.

Yhtäläisyys ei kuitenkaan jää yhden sattuman piikkiin menevän sanan varaan. Sachsin runo jatkuu myöhemmin seuraavasti (säkeet 177–184):

Der Zornhaw und krumphaw schaw
Zwerchhaw, schillerhaw, scheitlerhaw
Wunder versatzung vnd nachreisen
Vberlauf, durchwechsel etlich heissen
Schneiden, hawen, stich im winden
Abschneiden, hengen vnd anbinden
Die Kunst helt inn vier leger klug
Alber, Tag, Ochs vnd den pflug

Yhtäläisyys edellä siteerattuun otteeseen on tuskin sattumaa. Osittain nimitysten järjestys noudattaa tietysti Liechtenauerin vakiinnuttamaa luetteloa, mutta Sachsille ja Fischartille yhteiset poikkeamat siitä viittaavat yhteiseen alkuperään. Yksinkertaisinta on olettaa, että Hans Sachsin teos on ollut Fischartille tuttu: esimerkiksi Sachsin muotoilu schneiden, hawen, stich im winden ’viilto, lyönti ja pisto käännöissä’ välittää mielekkäästi omin sanoin Liechtenauerin oppia (in allen winden / hew stich schnitt lern finden ’kaikissa käännöissä opi löytämään lyönnit, pistot ja viillot’), kun taas Fischartin stich im winden jää vaille ilmeistä motivaatiota.

Antti Ijäs

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija, joka tutkii historiallista kamppailukirjallisuutta. Tutkimusblogi: https://blogs.helsinki.fi/aijas/

Artikkelikuva:

 Jakob Sutor’s Künstliches Fechtbuch zum Nutzen der Soldaten, Studenten und Turner. Uusintapainos. Stuttgart: J. Scheible, 1849.

Kirjallisuutta:

Auerswald, Fabian von. 1987. Die Ringer-Kunst. Uusintapainos. Leipzig: Edition Leipzig.

Bauer, Matthias Johannes. 2016. ”Der Allten Fechter gründtliche Kunst” – Das Frankfurter oder Egenolffsche Fechtbuch. Untersuchung und Edition. München:Utz.

Bleibrunner, Hans (toim.). 1969. Das Landshuter Ringerbuch von Hans Wurm. Ein farbiges Blockbuch aus dem Jahre 1500. München: Süddeutscher.

Dörnhöffer, Friedrich. 1907/9. Albrecht Dürers Fechtbuch. Jahrbuch der kunsthistorischen Sammlungen des allerhöchsten Kaiserhauses 27: I–LXXXII.

Fischart, Johann. 1963. Geschichtklitterung (Gargantua). Text der Ausgabe letzter Hand von 1590. Uusintapainos. Düsseldorf: Karl Rauch.

Hils, Hans-Peter. 1985. Meister Johann Liechtenauers Kunst des langen Schwertes. Frankfurt a. M. & Bern & New York: Peter Lang.

Ijäs, Antti. 2020. Greek Papyri of Pragmatic Literature on Combat Technique (P. Oxy. III 466 and LXXIX 5204). Arctos 54: 141–165.

Landwehr, Wolfgang (toim.). 2011. Joachim Meyer 1600. Herne:VS-Books.

Massmann, Hans Ferdinand. 1844. Ueber handschriftliche Fechtbücher. Serapeum 5: 44–45, 49–60.

Paurnfeindt, Andre. 2014. Paurnfeindts Fechtbuch aus dem Jahr 1516. Uusintapainos. Norderstedt: Verband für Moderne Schwertkunst in Bayern e.V.

Rabelais, François. 1963. Suuren Gargantuan hirmuinen elämä. Suomentaneet Erkki Ahti ja V. Arti (runot). Toinen painos.Jyväskylä: Gummerus.

Schaer, Alfred. 1901. Die altdeutschen Fechter und Spielleute. Ein Beitrag zur deutschen Culturgeschichte. Strasbourg: Karl J. Trübner.

Palaa takaisin blogin etusivulle