Kun syksy kääntyy kohti talvea ja joulu lähestyy, alkavat kirjakauppojen hyllyt täyttyä elämäkerroista. Elämäkerrat ovat vuosi toisensa jälkeen kärkisijoilla myydyimpien kirjojen listoilla. Erityisesti elämäkertoja on tavattu kirjoittaa yhteiskunnassa merkittävässä asemassa olevista miehistä, mutta 2000-luvulla myös naisten elämäkerrat ovat alkaneet yleistyä. Kuluvana vuonna on nähty Suomessa julkaistavan esimerkiksi ensimmäinen 1500-luvulla eläneen naisen elämäkerta. Anu Lahtisen kirjoittama Ebba, kuningattaren sisar (Atena 2021) kertoo aatelisen Ebba Stenbockin elämäntarinan.
Yhden henkilön elämäntarinan ympärille kiertyvä tai sen kautta punoutuva tarina alkoi 1980-luvulta lähtien olla yhä useammin myös hyväksytty historiantutkimuksen metodi, joka on aiheuttanut myös paljon keskustelua. Esimerkiksi ruotsalainen historioitsija Bo G. Hall kysyi Historisk Tidskriftissä (2007:3) julkaistussa artikkelissaan, voiko henkilöhistoriallinen metodi olla tiedettä. Henkilöhistoriallinen lähestymistapa yleistyi samaan aikaan muun muassa sukupuolihistoriallisten näkökulmien kanssa tutkijoiden katseiden kääntyessä rakenteista yksilöön.
Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan kuuluvassa historian oppiaineessa käynnistyi vuoden 2021 alussa hanke, jossa tutkitaan varhaismodernia aikaa käsitteleviä henkilöhistoriallisia tutkimuksia. Hankkeessa tarkastellaan sitä, mitä erityistä henkilöhistoria voi tarjota osana varhaismodernia historiaa – mitä henkilöhistorian näkökulmasta tarkoittaa se, että tutkimuskohteet sijoittuvat varhaismoderniin yhteiskuntaan – ja mitä varhaismodernin yhteiskunnan tutkimukselle merkitsee se, että tutkimusta tehdään henkilöhistorian kautta? Näihin kysymyksiin vastataan tutkimalla henkilöhistorioiden menneisyyttä, jonka avulla arvioidaan myös henkilöhistorioiden nykyisyyttä ja tulevaisuutta.
Hanke tarkastelee henkilöhistorioita varhaismodernin Suomen (Ruotsin itäosan) yhteiskunnan historian tutkimusmenetelmänä kolmella tasolla: 1) historiografiassa, eli miten henkilöhistorioita aiemmin on käytetty, 2) uudelleen käsitteellistävällä tasolla, eli miten henkilöhistorian nyt ja lähitulevaisuudessa pitäisi kehittyä ja 3) esimerkkitasolla, eli antamalla muutamia käytännön esimerkkejä uutta luovista ja moderneista henkilöhistorioista.
Hankkeen tulokset tullaan julkaisemaan antologiassa, mutta alustavia tuloksia on mahdollista kuulla Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston järjestämillä 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivillä Tampereella 27.–28.1.2022.
Projektiin liittyen 13-vuotias kartanon neiti Jacobina Munsterhjelm twiittaa elämästään 1700-luvun lopun Suomessa. Ota Jacobinan tili seurantaasi @JMunsterhjelm, https://twitter.com/JMunsterhjelm
1600-luvun tuomiokirjat ovat usein sekoitus tarkkaa tapahtumien kuvailua ja toisaalta yleisempää selostusta. Se on näille lähteille tyypillistä. Keskikesällä 1657 Turun tuomiokapitulissa käsiteltiin Maskun kihlakunnan maarovasti Henrik Hoffmania koskevaa asiaa. Hänen kanssaan tuomiokapituliin saapui Gertrud Sigfredsotter. Maarovastin ja Gertrud Sigfredsdotterin välisestä tapauksesta ei kuitenkaan selviä kovinkaan paljon. Pöytäkirjasta saamme tietää, että maarovasti Hoffman on kerran saavuttuaan Maskun Kankaisiin suunnannut kellariin katsoakseen siellä tekeytymässä ollutta olutta. Gertrud Sigfredsdotter kuvaili tarkasti tuomiokapitulille, kuinka rovasti käveli läpi salin ja lukitsi perässään ovet niin saliin kuin kellariin. Myöhemmin Gertrud Sigfredsdotter kertoi, että maarovasti tuli sisään pirttiin. Lisäksi pöytäkirjassa kerrotaan Gertrud Sigfredsdotterin tunnustaneen Maskun käräjillä, että hänet oli saattanut raskaaksi tonttu tai haltija.
Maskun kihlakunnan maarovasti Hoffmanin ja Gertrud Sigfredsdotterin tapaus on poikkeuksellisen fragmentaarinen ja sekava. Tämä johtuu siitä, että se on suurimmaksi osaksi sensuroitu.
Consistorii ecclesiastici protokoller I, s. 99.
Suurin osa Turun tuomiokapitulin 1600-luvun pöytäkirjoista on tuhoutunut kaupunkia koetelleissa tulipaloissa. Pöytäkirjat ovat säilyneet heinäkuusta 1656 syyskuuhun 1661 ja ne julkaisi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Suomen Kirkkohistoriallisen Seura. Kun pöytäkirjoja toimitettiin painettavaksi, katsoi seuran hallitus, että maarovastia koskevan tapauksen sisältö oli niin siveetöntä tai hävytöntä (sv. obscen), että suuri osa siitä on jätetty julkaisematta.
Julkaistuun versioon jätettyjen tekstifragmenttien perusteella voisi olettaa, että kyse on maarovasti Hoffmanin ja Gertrud Sigfredsdotterin välisen seksuaalisen aktin kuvaamisesta. Tapauksessa esitetyt viittaukset ovien lukitsemiseen ja Gertrud Sigfredsdotterin lapsen isän henkilöllisyyteen viittaisivat tähän. Nykyajan historiantutkija jää pohtimaan, mikä parin välillä tapahtunut voisi olla sellaista, ettei sitä voinut painaa lähdejulkaisuun.
Turun tuomiokapitulin pöytäkirjojen julkaiseminen ajoittuu lähdejulkaisujen kulta-ajan loppukauteen. Tällöin julkaistiin myös Turun tuomiokirkon Musta kirja sekä Finlands medeltidsurkunder, kuten Taina Saarenpää osoittaa väitöskirjassaan Turun tuomiokirkon Musta kirja ja lähteiden julkaisemisen jatkumo Suomessa varhaismodernista digitaaliseen aikaan (2019). Lähteiden julkaiseminen oli laaja eurooppalainen ilmiö, jonka tavoitteena oli kansallisen menneisyyden rakentaminen sekä lähteiden saavutettavuuden parantaminen. Maarovastia kohtaan esitetyt väitteet sopivat huonosti kansallisen menneisyyden rakentamisen tarinaan. Samaan aikaan siveettömyyden kanssa maarovastia syytettiin ahneudesta. Näiden syytteiden seurauksena hänet pidätettiin virastaan kolmen kuukauden ajaksi. Turun hiippakunnan paimenmuiston mukaan Hoffman vapautettiin syytteistään ja hän sai palata virkaansa. Ehkä Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran hallitus katsoi, että on tarpeetonta julkaista maarovastia vastaan esitettyjä väitteitä, joista hänet vapautettiin. Ei ollut syytä tuoda pappissäädyn ylimpiin kuuluneen miehen moraalin kyseenalaistamista jälkipolvien tietoon.
Historiantutkimus on muuttunut valtavasti 1800- ja 1900-lukujen taitteesta tutkijoiden suunnatessa huomionsa suurista kansallisista tarinoista kohti arkea, tunteita, yksilöitä, vähäosaisia, seksuaalisuutta ja sukupuolia. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on alettu keskustella myös tutkijan etiikasta. Onko tutkimuksemme tirkistelyä vai ymmärryksen lisäämistä, kuten Pirita Frigren kysyy artikkelissaan Historiantutkimuksen etiikka -teoksessa (2017)? Minun on kysyttävä itseltäni tutkijana, miksi haluan tietää, mitä Gertrud Sigfredsdotter kertoi tuomiokapitulille. Haluanko vain tietää mehukkaita yksityiskohtia jo kauan sitten kuolleiden ihmisten elämästä, ja kummastella heidän outoa kulttuuriaan, jossa näin yksityiset asiat tuotiin oikeuteen tutkittavaksi ja tuomittavaksi.
Tässä tapauksessa on luettava alkuperäinen tapaus, jotta sen voi asettaa muiden vastaavien tapausten kontekstiin. Poikkeaako maarovasti Hoffmanin tapaus muista? Lähdejulkaisusta selviää, että Gertrudia on kuultu myös Maskun käräjillä, jolloin voidaan etsiä tietoa hänen ja maarovastin välisestä tapauksesta myös toisesta lähteestä. Tapaukseen mielenkiintoisen kerroksen tuo Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran hallitus, joka vaikuttaa omalla päätöksellään nykyistenkin historiantutkijoiden tutkimukseen. Kaksi sataa vuotta sitten tehty työ on edelleen hyödyksi vanhempien aikojen tutkijoille, mutta tutkijan tulee tiedostaa julkaisujen lähtökohdat ja julkaisutoiminnan ajankohdan periaatteet. Meidän on edelleen palattava ja päästävä palaamaan tarvittaessa alkuperäislähteille. Tästä maarovasti Hoffmanin ja Gertrud Sigfredsdotterin tapaus on erinomainen esimerkki ja muistutus.
Mitä Gertrud Sigfredsdotter väitti kellarissa tapahtuneen? Miksi se oli niin siveetöntä tai hävytöntä, ettei sitä voinut painaa lähdejulkaisuun? Tarkat vastaukset näihin kysymyksiin selvinnevät Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran hallituksen pöytäkirjoista ja Turun tuomiokapitulin pöytäkirjoista, jotka jo odottavat minua Kansallisarkiston Turun toimipisteen tutkijasalissa.
Mari Välimäki Kirjoittaja on Turun yliopiston Suomenhistorian tohtorikoulutettava ja Uuden ajan alun verkoston toimikunnan puheenjohtaja, jonka esiaviollisia suhteita 1600-luvun Ruotsissa käsittelevä väitöskirja on parhaillaan esitarkastuksessa.
Artikkelikuva:
Wikimedia Commons
Lähteet:
Consistorii ecclesiastici aboënsis protokoller I–II. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia II & III. Suomen Kirkkohistoriallinen Seura 1899 & 1902.
Frigren, Pirita, ”Tirkistelyä vai ymmärryksen lisäämistä? Historiantutkija arkaluontoisista asioista kirjoittamassa”. Teoksessa Satu Lidman, Anu Koskivirta & Jari Eilola (toim.), Historiantutkimuksen etiikka. Gaudeamus 2017, 51–70.
Väänänen, Kyösti, ”Henricus Johannis Hoffman”. Teoksessa Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721. Studia Biographica 9. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-thp-001022 (viitattu 29.9.2020)
