Uhanalainen eläin vai täynnä käyttämättömiä mahdollisuuksia? 

Uhanalainen eläin vai täynnä käyttämättömiä mahdollisuuksia? 

Humanististen tieteiden tutkimuksen tila paneelikeskustelun aiheena 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivillä 

Neljännet Uuden ajan alun tutkimusverkoston järjestämät tutkimuspäivät kokosivat Oulun yliopistoon 25.–26.1.2024 runsaan joukon 1500–1600-lukujen tutkijoita eri puolelta Suomea. Tämän vuoden teemana oli ruumiillisuus, mitä käsittelivät kutsuvierasesitelmissään professori Karin Sennefelt Tukholman yliopistosta ja akatemiatutkija, tekstiiliarkeologiaan perehtynyt Sanna Lipkin Oulun yliopistosta sekä lukuisat esitelmöitsijät. 

Keynote-esitelmien ja rinnakkaissessioiden lisäksi ohjelmassa oli tutkijatohtori Mari Välimäen moderoima paneelikeskustelu, jossa pureuduttiin humanististen tieteiden tutkimuksen tilaan. Kysymys humanististen tieteiden tilasta olikin ajankohtainen Helsingin yliopiston antiikin kulttuurin opetuksen lakkauttamissuunnitelmien vuoksi. Tästä ja muista aiheista keskustelemaan oli pyydetty eri tutkimusaloja, yliopistoja ja uravaiheita edustavat panelistit: musiikkitieteilijä, post doc -tutkija Sanna Raninen Uppsalan yliopistosta, historian yliopiston lehtori, koulutusdekaani Matti Enbuske Oulun yliopistosta, arkkitehti-historioitsija ja apulaisprofessori Panu Savolainen Aalto-yliopistosta, väitöskirjatutkija, latinisti Minna Vesa Helsingin yliopistosta sekä kirjallisuudentutkija, tutkijatohtori Eeva-Liisa Bastman Tampereen yliopistosta. 

Keskustelun pohjaksi tutkimuspäivien osallistujilta oli toivottu muutaman sanan luonnehdintoja humanististen tieteiden tutkimuksen tilasta. Mentimetri-kyselyn tulos oli Välimäen sanoin negatiivis-pessimistinen. Ensinnäkin noin kahdenkymmenen sanaparin joukkoa hallitsi ylivoimaisesti raha tai paremminkin sen puute (rahat loppu, rahoitus puuttuu, säästöpaineet, yliopistojen rahoitusmalli, alirahoitettu). Pessimismiä aiheuttivat myös arkistojen alasajo ja vertaisarvioinnin kriisi, minkä lisäksi mainittiin turhautuneisuus, uhanlaisuus sekä vähäinen arvostus. Positiivisten seikkojen määrällä ei voi kehua, mutta ne olivat sitäkin hienompia: suuri potentiaali ja hieno tutkimus. 

Mari Välimäki (vasemmalla) ja panelistit Sanna Raninen, Matti Enbuske, Panu Savolainen, Minna Vesa ja Eeva-Liisa Bastman kommentoimassa kyselyn tulosta. Yhdessä vastauksessa humanististen tieteiden tilaa verrattiin uhanalaiseen eläimeen.

Vastaavasti panelistien näkemykset jakaantuivat kahteen leiriin. Haasteiksi nähtiin humanististen tieteiden kyseenalaistaminen julkisessa keskustelussa, jatkuva tarkkailun alaisuudessa toimiminen, merkityksettömyys sekä äänen kuuluviin saamisen ongelmat. Toisaalta hyvinä puolina esiin nostettiin monialaisuus ja tarpeellisuus populismin täyttämässä maailmassa, minkä lisäksi humanististen tieteiden tilaa luonnehdittiin sanoilla toiverikas ja täynnä käyttämättömiä mahdollisuuksia. On kai siis vain katsojasta kiinni, näkeekö humanististen tieteiden tilan puolityhjänä vai -täytenä lasina.

Rahoituksen ja näkyvyyden haasteet

Rahoituksen haasteista paneelissa keskusteltiin laajasti. Humanististen tieteiden saamat rahamäärät ovat suhteellisen pieniä verrattuna Enbusken mainitsemiin ”kovien tieteiden lippulaivoihin”, joihin saatetaan investoida kymmeniä miljoonia euroja. Yksi syy rahoituksen saamisen vaikeuteen liittyy Vesan mukaan siihen, että tuottavuus ei näy samalla tavoin kuin joillain muilla aloilla. Rahoitusmahdollisuudet vaihtelevat myös tutkijan urapolun eri vaiheissa. Raninen nosti esiin post doc -tutkijoiden tilanteen, mikä on usein eräänlainen välitila rahoituksen suhteen ja toivoi yliopistojen ottavan tästä vastuuta. Varsinaisia ratkaisuja rahoitustilanteeseen ei paneelissa etsitty, mutta pyrkimys välttää lokeroitumista tiukkoihin oppiainejakoihin todettiin yhdeksi keinoksi parantaa rahoitusmahdollisuuksia. Lisäksi Enbusken mukaan rahoittavat tahot tarvitsisivat päätöstensä tueksi enemmän tietoa siitä, mitä tutkimuksessa tapahtuu.

Vaikka raha ei aina tavoitakaan humanistista tutkimusta, niin humanisteilla on kyky tavoittaa yleisöä, mistä panelistit olivat yksimielisiä. Lisäksi humanistiset tieteet tuottavat asioita, ongelmana on vain tämän näkyväksi tekeminen. Bastman mainitsi esimerkkeinä ajattelun, tiedon ja ymmärryksen tuottamisen, demokratian tukemisen ja tutkimustulosten kytkeytymisen hyvinvointiin ja kansalaisyhteiskuntaan. Toisaalta tutkimuksen mahdollisia hyötyjä tai tuottavuutta ei voi ennakolta aina edes määritellä; yllättävät poliittiset tilanteet saattavat tehdä ajankohtaiseksi vaikkapa jonkin 1500-lukua koskevan tutkimusaiheen. Ja panelistien mukaan humanistiset tieteet lisäävät inhimillistä ymmärrystä – vaikea keksiä, mikä olisi sen hyödyllisempää.

Keskustelun yksi teemoista sivusi humanistisen tutkimuksen vähäistä arvostusta. Mielikuva arvostuksen vähyydestä voi osin liittyä näkyvyyden määrään, kun monet tutkimukset jäävät eri syistä kokonaan pimentoon, kuten Enbuske mainitsi. Arvostuksen määrä on myös suhteellista, sillä Savolaisen mielestä esimerkiksi 1500-luvun ihminen tuskin tiesi tai osasi arvostaa tutkimusta alkuunkaan samassa määrin kuin nykyihminen, kiitos sosiaalisen median tuottaman näkyvyyden. 

Humanismin tai humanistien arvostusta ei välttämättä aina osata sanoittaa tai arvostus voi ilmentyä epäsuorasti. Savolainen nosti esiin tietokirjapalkinnot ja sen valtavan huomion määrän, minkä Jaakko Hämeen-Anttilan äkillinen kuolema sai aikaan. Vesa taas huomautti, että vaikka antiikin materiaalisen kulttuurin opetusta ollaan lopettamassa, niin keskustelua ei kuitenkaan käydä siitä, onko antiikkia koskeva tutkimus turhaa.

Omakuvasta tulevaisuuden näkymiin

Jos muutama kymmenen vuotta sitten humanistivitsit herättivät hilpeyttä, niin paneelistien mukaan humanistien imago on parantunut eikä vitsejä enää juuri kuule. (Kuten ei esimerkiksi paneelissa kerrottua: ”Mitä juristi/kauppatieteilijä sanoi humanistille? Yksi Big Mac, kiitos.”) Syyksi humanistien imagon kohentumiseen nähtiin muun muassa se, että oman kompetenssin sanoittaminen onnistuu humanisteilta nykyisin aiempaa paremmin. Savolainen painottikin, että vähiten humanistien itsensä kannattaa viljellä itseään vähätteleviä humanistivitsejä, sen sijaan voi keskittyä ylpeästi omasta tutkimuksesta viestimiseen. Lisäksi Enbusken sanoin opiskelijoiden eteen on tehty töitä luomalla yhteisiä osaamistavoitteita, kiinnittämällä huomiota työllistymiseen ja tutkijoiden urapolkuun. 

Tulevaisuuteen liittyy silti useita epävarmuustekijöitä. Vaikka monille humanistisille aloille on edelleen hakijoita enemmän kuin voidaan ottaa, niin tilanne esimerkiksi kielissä on päinvastainen. Tämän vaikutukset tutkimukseen näkyvät viiveellä. Positiivisina tulevaisuuden kehityssuuntina nähtiin humanistiseenkin tutkimukseen tullut pyrkimys monitieteisyyteen sekä erilaiset laajemmat tutkimushankkeet.

Paneelikeskustelun tunnelma oli kohonnut jo ennen päätöstä Savolaisen todetessa, että luonnontieteitä voi tutkia kuka vain, humanisteilta vaaditaan ajattelukykyä ja kompetenssia. Keskustelu haluttiin myös päättää optimistisiin näkymiin, kyselyssä mainittuihin ”suureen potentiaaliin” ja ”hienoon tutkimukseen”. Ranisen mielestä humanistit voisivat edelleen kohentaa käsitystä itsestään, koska humanisteilla on esimerkiksi kyky hahmottaa pitkäjänteisiä ajallisia kokonaisuuksia. Enbuske korosti, että humanisteja tarvitaan yhä digitaalisemmaksi muuttuvassa maailmassa tuottamaan tietoa ja ymmärrystä yhteisöistä. Positiiviseksi koettiin myös se, mitä parhaillaan tapahtuu, samoin kuin monitieteisten hankkeiden lisääntyminen ja mahdollisuus hyödyntää humanistien kokemuksia niissä. Ja vaikka yhteiskunnassa painottuu nopeus, niin tarve ja kysyntä ymmärrykselle, pohdinnoille, syvällisyydelle ja pitkien ajallisten kokonaisuuksien hahmottamiselle ei ole paneelistien sanoin katoamassa mihinkään. Toisin sanoen tarve humanismille ja humanisteille on ja pysyy.

***

Samoin tarve 1500–1600-lukujen tutkimuksen päivillekin näyttää pysyvän. Kahden päivän aikana kuultiin kiinnostava kattaus esitelmiä, joiden aihepiirit liikkuivat professorien perhekunnista sotilaiden mobilisointiin, rikoksista kirjeisiin, taiteisiin ja vaatteisiin ja Iisalmesta Kongoon sivuten inhimillisen elämän välillä varsin varjoisiakin puolia. Kiitos Oulun yliopistolle ja Maria Julkulle onnistuneesta ja antoisasta tapahtumasta! Kahden vuoden kuluttua tutkimuspäivät on tarkoitus järjestää Helsingissä, alustavien suunnitelmien mukaan Helsingin yliopiston, Aalto- ja Taideyliopiston voimin. 

***

FM, MuM Minna Hovi on väitöskirjatutkija Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta ja Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston hallituksen jäsen.

Kuvat: Saara Penttinen

Comments are closed.