Tupakankäryä kaskisavujen maassa: Kruunun taistelu laitonta tupakkakauppaa vastaan 1600-luvun Ylä-Savossa
Iisalmen kesäkäräjillä 1674 leppälahtelaista Eino Einonpoika Lappeteläistä vastaan nostettiin syyte, koska hän oli maakauppakieltojen ja tupakkamonopolin vastaisesti myynyt Tuomas Paavonpoika Hassiselle ¾ kyynärää tupakkaa 16 kupariäyrin hintaan. Aluksi Lappeteläinen puolustautui sanomalla Hassisen ryöstäneen tupakan hänen pojaltaan. Sen jälkeen hän myönsi ostaneensa kahden kyynärän tupakkaerän Yrjö Martikaisen pojalta ja vieneensä sen kirkolle, mutta myymisen sijaan tupakka oli jaettu ilman maksua ”hyville ystäville”. Oikeus ei enää uskonut Lappeteläisen selityksiä, ja hänet tuomittiin kahdeksan hopeataalerin sakkoon maakaupan harjoittamisesta.
Tupakkakauppaan liittyviä oikeustapauksia löytyy Suomen alueen tuomiokirjoista 1600-luvulta yllättävän paljon. Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan tupakkakaupan taustoja, oikeudenkäyntitapauksia ja itse tupakkakauppiaita Iisalmen pitäjän alueella. Pitäjä kattoi 1600-luvulla koko nykyisen Ylä-Savon (ks. kartta).
Miten tupakka päätyi Savon syrjäseudulle? Vuosituhansia Amerikan alkuperäisväestön seremoniallisessa käytössä ollut tupakka levisi niin sanottujen löytöretkien jälkeen eurooppalaisten nautintoaineeksi jo 1500-luvulla. Varhaisimmat maininnat tupakasta Ruotsin valtakunnassa löytyvät vuodelta 1595. Suomessa se yleistyi erityisesti vasta Saksassa käydyssä kolmikymmenvuotisessa sodassa (1618–1648) mukana olleiden sotilaiden vaikutuksesta. Iisalmen pitäjän tuomiokirjoissa tupakka mainitaan ensi kerran vuonna 1655, jolloin sitä käytettiin maksuvälineenä eräässä hevoskaupassa.
Muiden alueiden asiakirjamaininnat ja arkeologiset kaivaukset osoittavat, että tupakkaa nautittiin pääasiassa polttamalla piippua. Ylä-Savosta ei ole mainintaa piipuista, mutta yhdessä tapauksessa puhutaan suoraan tupakan polttamisesta (rök tobak). Huomattavasti yleisempi ilmaisu, joka viittasi luultavasti myös polttamiseen, oli tupakan juominen (dricka). Esimerkiksi eräässä Iisalmen käräjien huoruusjutussa todistaja väitti, että tilan emäntä ja renki olivat rakastelun päätteeksi juoneet yhdessä nuuskatupakkaa (druckit Snufwe toback). Polttamisen ohella tupakkaa nautittiin myös pureksimalla. Iisalmessa nälänhädän aikana vuonna 1696 henkirikoksesta syytetty väitti oikeudessa uhrin kuolleen väkivaltaisen pahoinpitelemisen sijaan siihen, että hän oli ennen ”pureskellut” liikaa tupakkaa. Oikeus ei uskonut tätä, koska uhri oli kuitenkin pahoinpidelty lähes tajuttomaksi ja sidottu köysiin ennen tupakan tarjoamista. Tapaus on mielenkiintoinen, koska tupakan terveydellisiä haittoja ei vielä tunnettu esimodernilla ajalla, vaan sen uskottiin jopa edistävän terveyttä.
Tupakka oli yksi niistä merkittävistä tuontitavaroista, joista 1500-luvulta lähtien kolonialismin myötä syntynyt maailmankauppa koostui. Ruotsin valtiovalta ryhtyi merkantilismin hengessä monopolisoimaan tupakanmyyntiä terva- ja suolakaupan tavoin. Vuosina 1651–1684 tupakka oli lähes yhtäjaksoisesti niin sanottujen tupakkakomppanioiden hallussa, minkä jälkeen sen myynti varattiin kaupunkien porvareiden yksinoikeudeksi. Tätä tiukkaa sääntelyä kuitenkin rikottiin valtakunnallisesti. Monet uskoivat pääsevänsä tupakkakaupassa pienellä pääomalla rahan ja kaupankäynnin makuun.
Iisalmessa kruunun etuja vahtivat 1600-luvulla nimismies, Kuopion pitäjän kanssa jaettu vouti, maaviskaali, lautamiehet ja joukko muissa alemmissa vastuuviroissa olleita henkilöitä. Maakaupan eli talonpoikien keskinäisen kaupankäynnin valvonta oli heikkoa. Tässä suhteessa Iisalmi ei edustanut mitään erityisaluetta, vaan samanlaista sormien välistä katsomista tehtiin ympäri Ruotsin valtakuntaa. Iisalmessa maakauppaan puututtiin lähinnä silloin, kun joku ulkopaikkakuntalainen eksyi harjoittamaan kiertokauppaa pitäjän sisällä. Sen sijaan tupakkakaupan monopolia valvottiin jo tarkemmin, joskin usein hyvin laihoin tuloksin. Tiukempi valvonta tupakkakaupassa johtui ehkä siitä, että maalaki ja säädökset antoivat jotain pelivaraa siinä, miten talonpojat saivat käydä kauppaa itsetuottamillaan hyödykkeillä. Tupakka oli puhdasta tuontitavaraa, joten sen myyjät rikkoivat siten räikeämmin kaupunkien porvareiden etuoikeuksia.
Oikeuden ja kruunun ongelmana Iisalmessa oli se, että lähes jokaisessa tupakkakauppaa koskevassa jutussa itse myyjää ei saatu käräjille. Esimerkiksi Mikael Kiiskinen jätti kolme kertaa saapumatta oikeuteen vastaamaan maaviskaali Johan Hoffrenin haasteeseen. Ei ole ihme, että Kiiskinen pakoili oikeutta, sillä häneltä oli takavarikoitu peräti 52 naulaa (noin 22 kilogrammaa) tupakkaa. Kiiskinen määrättiin maksamaan sakkoa 20 hopeaäyriä naulalta. Haastelaiminlyönneistä annetut sakot mukaan lukien korvausten kokonaissumma nousi 34 ¾ hopeataalerin. Summalla olisi saanut ostettua Iisalmessa jo keskimääräistä paremman maatilan.
Maaviskaali Johan Hoffren, kirkkoherran poika, kunnostautui Ylä-Savon tupakkakaupan kitkemisessä. Vuonna 1692 hän takavarikoi 11 ½ leiviskää tupakkaa pitäjässä kulkeneilta oululaisilta Johan Kerstinalta ja Henrich Pintarilta. Uutteruudestaan huolimatta – tai siitä johtuen – hänellä oli myös vihamiehiä. Nimismies Samuel Cajanus kertoi kesäkäräjillä 1692 haastaneensa maaviskaalin käskystä jyngänniemeläisen Olavi Ryynäsen oikeuteen. Ryynänen oli jäänyt kiinni tullessaan Nevanlinnasta tupakkakuorman kanssa. Nimismies väitti maaviskaalin kuitenkin sovitelleen asian oikeuden ulkopuolella lautamies Juho Kähkösen välityksellä. Ryynänen oli luvannut sovitteluksi härän ja 15 kuparitaaleria. Hoffren ei ollut vastaamassa syytöksiin, joten oikeus ei voinut muuta kuin kirjata syytteet ylös. Asiaan ei enää palattu käräjillä.
Nuoria ja tilattomia – keitä syrjäseudun tupakkakauppiaat olivat?
Iisalmen talvikäräjillä 1685 sotasaarnaaja Joseph Biörnburger ilmoitti pielavetisen Juho Juhonpoika Niskasen saaneen sakot Lappeenrannan markkinoilla tapahtuneesta tupakkakaupasta. Niskanen ei ollut pystynyt maksamaan sakkojaan, jolloin Biörnburger oli toiminut takuumiehenä maksaen 18 hopeataalerin sakot. Kaukaa takuurahoja perimään saapuneen sotasaarnaajan pettymykseksi Niskanen ei ollut saapunut käräjille. Biörnburger anoi oikeudelta, että takuusumma perittäisiin Juho Rytköseltä. Rytkönen ei halunnut maksumieheksi, vaikka hän oli yhdessä Niskasen kanssa saanut takavarikoidut tupakat Viipurin pormestari Jonas Nilssonin pojalta Erlandilta. Oikeus vapautti Rytkösen syytteistä, ja vouti määrättiin ulosmittaamaan rahat Niskaselta. Seuraavilla käräjillä syytettynä olleen Juho Juhonpoika Niskasen isä saapui oikeuteen valittaen poikansa kohtaloa. Hän kertoi, kuinka pielavetisistä talonpojista koostunut venekunta oli hankkinut tupakat kaikkien nautittavaksi, mutta kun hänen poikansa oli jäänyt kiinni, niin muut olivat raukkamaisesti yöllä lähteneet soutaen karkuun jättäen hänen poikansa oman onnensa nojaan. Niskanen oli maksanut takuusumman takaisin, ja oikeus katsoi kohtuulliseksi, että takuusumma jaetaan kaikkien venekuntaan kuuluneiden kesken.
Lähes kaikista tupakkakauppaa koskevista jutuista käy ilmi, että yläsavolaiset tupakkakauppiaat olivat usein nuorempia talollisten poikia, vaikka taustajoukoissa saattoi olla myös isäntiä. Esimerkiksi kalliojärveläinen Heikki Kärkkäinen haastettiin vuonna 1698 kesäkäräjille, koska hänen tiedettiin pakottaneen vaaraslahtelaisen Heikki Räisäsen poikapuolen Juho Kärkkäisen myymään tupakkaa rukouspäivänä jumalanpalveluksen jälkeen. Muun muassa historioitsija Jukka Kokkonen on tehnyt saman havainnon siitä, että tupakkakauppaa harjoittivat usein irtolaiset ja rengit sosiaalisen nousun toivossa. Pielisjärven käräjillä 1672 iisalmelaista irtolaisrenki Kaapo Martikaista syytettiin tupakkakaupasta. Hän oli tuonut mukanaan 14 naulaa (noin kuusi kilogrammaa) tupakkaa harjoittaakseen sillä maakauppaa. Martikaisen tiedettiin liikkuneen Rautavaaran alueella Yläluostan ja Puumalan kylissä myyden muutamia kyynäriä erästään. Martikainen harjoitti tupakalla ostokauppaa saaden vastineeksi 25 oravannahkaa, 5 vasikannahkaa, 7 jäniksennahkaa ja 4 ilveksen koipinahkaa. Tupakka ja tavarat takavarikoitiin, minkä lisäksi Martikainen sai kahdeksan hopeataalerin sakot. Vastaavasti renki Erkki Puhakkaa syytettiin Pielisjärven käräjillä tupakan myymisestä Iisalmessa ja Sotkamossa. Erään oikeustapauksen perusteella myös lappeteläinen irtolaismies Matti Poikonen tunnettiin tupakanmyyjänä.
Tullivapaa Nevanlinna – piikki viipurilaisten porvarien lihassa
Iisalmen tuomiokirjoissa on monta mainintaa siitä, että yläsavolaiset olivat merkantilistisia rajoituksia rikkoen käyneet kauppaa aina Nevanlinnassa (Nyen, Nyenskans) asti. Tämä linnoituskaupunki perustetiin 1630-luvulla Neva- ja Ohtajokien yhtymäkohtaan nykyisen Pietarin paikalle, ja se hävitettiin vuonna 1703 suuressa Pohjan sodassa. Kaupungista piti tulla Venäjän-kaupan keskus, minkä vuoksi se nautti erillisiä tullivapauksia. Tämän seurauksena kaupunki houkutteli kävijöitä hyvinkin kaukaa, etenkin Viipurin kauppapiirin alueelta.
Erityisesti Nevanlinna oli uhka viipurilaisille tupakkakauppiaille, koska se sijaitsi tupakanmyynnin monopolialueen ulkopuolella. Iisalmen käräjillä vuonna 1692 maaviskaali Johan Hoffren syytti ollikkalaisen Heikki Martikaisen matkustavan joskus parikin kertaa vuodessa Iisalmen ja Nevanlinnan väliä. Martikaisen huhuttiin vieneen voita ja turkiksia Nevanlinnaan tuoden takaisin suuria eriä tupakkaa. Maaviskaali valitti oikeudelle, ettei saanut asiassa apua paikallisilta talonpojilta, eikä hän edes uskaltanut mennä vierailemaan heidän luokseen, koska nämä uhkailivat hänen hengellään. Maaviskaali oli onnistunut takavarikoimaan yli 10 tynnyrin (noin 1063 kilogrammaa) voikuormasta vain parin leiviskän (17 kilogrammaa) erän. Martikainen oli kuitenkin omankädenoikeutta harjoittaen murtautunut aittaan ja ottanut voin takaisin. Katumapäälle tullut Martikainen oli tarjonnut sovitteluna murtovarkaudestaan ja maakaupastaan rahaa sekä voita. Oikeudessa Martikainen piti maaviskaalin puheita liioitteluna, mutta möläytti ohi suunsa, että pappilan torppari Matti Toppinen oli myynyt hänelle hädänalaisena leiviskän voita. Tämä riitti siihen, että hänet tuomittiin maakaupasta 40 markan sakkoon. Hän sai myös 40 markan sakot sekä takavarikoidun voin omavaltaisesta viemisestä että perättömistä syytöksistä esivaltaa kohtaan. Martikaisen sakkojen kokonaissumma, 120 markkaa, oli ajan mittapuussa merkittävä, sillä murhatapauksissakin sukujen väliset veri- eli sovittelurahat jäivät yleensä 100 markkaan.
Löytyy myös muita esimerkkejä, joiden perusteella tupakan rahtaaminen Nevanlinnasta näyttää olleen säännöllistä toimintaa. Esimerkiksi kesäkäräjillä 1693 käsiteltiin siveystapausta, jossa irtolaisnainen Marketta Pietikäinen oli tullut raskaaksi, kun Nevanlinnasta tupakkakuorman kanssa palaava pyhäjärveläinen Juho Parviainen oli maannut hänen kanssaan. Niemisjärvellä asunut Pekka Saksa sanoi tuntevansa miehen ja oli nähnyt tämän useammankin kerran tekevän vastaavan ”tupakkamatkan” Nevanlinnaan.
Mistä tupakkakauppaa koskevat tapaukset kertovat?
Muun valtakunnan tavoin Iisalmen pitäjässä harjoitettiin paljon laitonta tupakkakauppaa. Ylä-Savossa siihen kannustivat erityisesti välimatkat kaupunkeihin ja itärajan läheisyys. Muuhun maakauppaan verrattuna tupakkakauppaa valvottiin tiukemmin, joskin laihoin tuloksin. Viipurilaisten porvarien ongelmaksi muodostui tullivapaa Nevanlinna, joka houkutteli tupakkakauppiaita jopa Iisalmesta saakka. Aktiivinen maakauppa ja varsinkin tupakkakaupan harjoittaminen sosiaalisen nousun toivossa kuvastavat sitä, kuinka ajan yleisestä merkantilistisesta hengestä huolimatta vaihdanta ja kaupankäynti olivat tärkeä osa talonpoikien elämää. Tämänkaltaiset ilmiöt kuvastavat myös hyvin, kuinka paljon kapitalistisen järjestelmän piirteitä on nähtävissä jo uuden ajan alussa, vaikka ne tuolloin rikkoivatkin aikakauden ihanteita ja kruunun asettamia sääntöjä.
Ville-Pekka Kääriäinen
Kirjoittaja on FM ja toimii väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa. Väitöskirjatutkimus käsittelee valtionmuodostuksen etenemistä Iisalmen pitäjän (Ylä-Savo) alueella vuosina 1639–1699. Väitöskirjan ohessa Kääriäinen valmistelee kahta artikkelia Ylä-Savon alueen kaupankäynnistä ja maariidoista Jyväskylän yliopiston hankkeessa ”Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot, noin 1500–1900”. Hankkeen artikkelikokoelma julkaistaan alustavasti syksyllä 2023.
Artikkelikuva:
David Teniers – Boors drinking and smoking in an inn. (1645). Wikimedia Commons, the free media repository. Noudettu 20.9.2022 osoitteesta: https://commons.wikimedia.org/w/index.php?title=File:David_Teniers_-_Boors_drinking_and_smoking_in_an_inn.jpg&oldid=617950576.
Karttalähde:
Jutikkala, Eino (1949). Suomen historian kartasto. Porvoo: Söderström.
Lähteet:
KA. Kajaanin vapaaherrakunnan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat (1651–1680)
KA. Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat (1681–1699)
Aalto, Ilari & Mattila, Elina. (2019). ”Tupakkaa ja muita pientarvikkeita”: 1600-luvun liitupiippukokonaisuus turkulaisen krouvitoiminnan ilmentäjänä [”Tobacco and other smallware” – A 17th century clay tobacco pipe assemblage representing tavern operation in Turku]. 61–75. SKAS 2019:1.
Halila, Aimo & J. W. Ruuth (1974). Viipurin kaupungin historia. 2. osa (1617–1710). Helsinki: Torkkelin säätiö.
Kokkonen, Jukka (2002). Rajaseutu liikkeessä: Kainuun ja Pielisen Karjalan asukkaiden kontaktit Venäjän Karjalaan kreivin ajasta sarkasotaan (1650–1712). Bibliotheca historica, 79. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Kääriäinen, Ville-Pekka. Tervaa, voita, viljaa ja haukia: Ylä-Savon kaupankäynti 1638–1702. Julkaisematon käsikirjoitus.
Saloheimo, Veijo (1990). Savon historia. 2:2, Savo suurvallan valjaissa 1617–1721. Kuopio: Savon säätiö.
Toivanen, Pekka (1979). Lappeenrannan kaupungin historia. 1, 1649–1743. Lappeenranta: Saimaan kirjapaino Oy.
